Yleisesti määrättyjen piirteiden kautta kiusaamisen pyörteisiin

Jos vielä hetken jatkaisimme "Kärpästen herra" -teemalla. Kirjoitin kyseisen esseen äidinkielen 5. kurssin kurssikokeena. Esseen kirjoittamisesta on jo aika paljon aikaa, koska sain tarkistetun version vähän myöhässä opettajan omien menojen takia ja itselläni ei ole ollut näin kevään kiireiden vuoksi aikaa korjata virheitä ja julkaista tätä tänne. Vihdoin minulla oli blogille sen verran aikaa, että sain tekstin kuosiin, joten olkaapa hyvät.

Me ihmiset olemme keksineet valita tietyt piirteet, joista haluamme jostain syystä pilkata ja aiheuttaa toiselle mielipahaa, jopa kärsimystä. Näitä piirteitä tulee esille myös William Goldingin romaanissa Kärpästen herra (1954), jossa joukko 6-12-vuotiaita englantilaisia koulupoikia haaksirikkoutuu autiolle saarelle toisen maailmasodan aikana. Pojat elävät saarella huoletonta elämää leikkien päivästä toiseen ja toivoen pelastusta, kunnes tulee huoli saarella asuvasta pedosta. Mutta kuka tai mikä se peto oikeasti onkaan? Kiusaaja?

Jotta voidaan puhua kiusaamisesta, tarvitaan itse kiusaaja, kiusattu ja joukko niitä, jotka hyväksyvät hiljaa, osallistuvat ehkäpä mukaan tai sitten puolustavat kiusattua. Kirjassa on Possu, jolla on aiemmin mainitsemiani piirteitä: hänellä on silmälasit ja astma eikä hän ole erityisen hyväkuntoinen eikä sen kokoinen kuin keksimämme mukaan on ”soveliasta” olla. Eli häntä on jostain syystä okei kiusata, vai onko? Kirjan Jack on kuoropoikia ja ”johtaja” sekä tietenkin siisti ja hyvännäköinen; onko kuitenkaan tärkeää olla ulkopuolelta kaunis, jos on sisältä ruma? Kirjassa Jack ottaa Possun silmätikukseen ja muut pojat ovat hiljaisia hyväksyjiä eivätkä välillä edes niin hiljaisia vaan yhtyvät pilkkaan mukaan. Olin todella ahdistunut lähes koko kirjan ajan, koska minua inhotti poikien käytös, sillä tuntui, etteivät he ota mitään tosissaan.

Kaikkia on varmasti loukattu joskus, mutta siinä on eroja kuinka paljon ja millä tavalla. Itse en ole koskaan joutunut kovan pilkan kohteeksi ja olenkin siten jollain tavalla onnellisessa asemassa, mutta on kuitenkin niitä hetkiä jolloin olen kuullut huutelua ja esimerkiksi selän takana juoruamista. Pienenä otin tuollaiset tapahtumat aika raskaasti, mutta nyt en jaksa enää välittää eikä mielestäni kenenkään pitäisi. Olen joko itsevarmasti hiljaa tai sanon jotain, joka pistää huutelijan miettimään. On totta kai eri asia, jos joku kokee raskasta kiusaamista. Silloin mielestäni on syytä ja ihan aihettakin välittää edes jollain tavalla. Ennen en myöskään uskaltanut tehdä mitään, jos satuin näkemään kiusaamista, olin siis hiljainen hyväksyjä, mikä tavallaan hävettää minua näin jälkikäteen ajateltuna. Nykyään pyrin puolustamaan heikompaa, jos havaitsen kiusaamista ja rohkaisen kaikkia tekemään samoin. Olen kuitenkin onnellinen, että en ole enää hirveästi havainnut kiusaamista esimerkiksi koulussa tai vapaa-ajalla. Toisaalta on harmillista, että kiusaaminen on saanut uusia muotoja. Nykyään toista voidaan loukata netin välityksellä vaivattomasti anonyyminä.

Jätin aiemmin tarkoituksella mainitsematta yhden kirjan tärkeimmistä päähenkilöistä eli Ralphin, sillä haluan omistaa hänelle täysin oman kappaleen. Ei siksi, että hän olisi jotenkin hyvä tyyppi, joka puolustaa kiusattua vaan siksi, että hänessä on paljon ärsyttäviä piirteitä. Välillä hän on mukava Possulle, mutta kuin salaman iskusta hänen mielipiteensä Possun suhteen muuttuu. Hänet valitaan johtajaksi ihan reilulla äänestyksellä Jackin vastusteluista huolimatta. Hän kuuntelee Possun mielipiteitä ja on useasti samaa mieltä tämän kanssa. Kuitenkin kokouksissa Ralph kääntyy Possua vastaan ja kokouksissa Possu yleensä saatetaankin naurunalaiseksi ja kaikki nauravat hänelle eikä Ralph ole poikkeus, vaikka viettääkin eniten aikaa Possun seurassa. Luultavasti Ralph pelkää joutuvansa itsekin kiusatuksi niin kuin minäkin silloin joskus. Toisaalta ymmärrän Ralphia, mutta toisaalta en halua ymmärtää. Rankassa kiusaamisessa kiusattu pyritään ”tuhoamaan” ja niin käy myös Possulle, eikä Ralph tunnu arvostavan Possun läsnäoloa ennen kuin on jo liian myöhäistä. 

Haluan vielä jatkaa piirteistä, joista olen jo aiemmissa kappaleissa maininnut. Ihmiset ovat ajan saatossa keksineet kiusata mitä typerimmistä asioista. Näitä asioita ovat muun muassa silmälasit, vaatteet, ulkonäkö tai vaikka pyöräilykypärän käyttö – mitä ihmettä, sanon minä. Kaikista ihmisen epäkohdista on helppo alkaa kiusaamaan. Lista epäkohdista on turhan pitkä, mutta vielä turhempaa on tuoda niitä esille, sillä kukaan ei ole täydellinen – eikä tuskin tule koskaan olemaankaan. Jos olet ”läski”, olet huono tai jos olet ”liian laiha”, olet huono. Ei sovi, että olet todella pitkä, mutta ei sovi myöskään, että olet todella lyhyt. Välillä tuntuu, että mikään ei ole hyvä vaan pitäisi olla ”normaali”, mutta mikä se on? Onko sitä edes?

Jatketaan aiheeseen pedosta, josta satuin mainitsemaan aikaisemmin. Saarella temmeltäessään pojat huolestuvat jossain vaiheessa pedosta, johon toiset suhtautuvat rankemmin kuin toiset. Toisten mielestä on syytä varoa ja toisten mielestä koko petoa ei ole olemassakaan. He päätyvät jossain välissä jälkimmäiseen ratkaisuun ja jatkavat huoletonta elämäänsä, kunnes yksi pojista, Simon, tekee huomion: jos mitään nurkissa vaanivaa petoa ei olekaan, vaan me ihmiset olemme se peto. Uskonkin, että meillä kaikilla on peto syvällä sisimmässämme, mutta on eri asia, milloin se haluaa näyttäytyä. Onko kiusaaja peto? Sanoisin, että kiusaaja henkilönä ei ole peto, mutta henkilön sisimmässä oleva peto ottaa vallan silloin, kun henkilö aloittaa kiusaamisen. En kuitenkaan sano, että petoa on oikeus käyttää syynä kiusaamiseen, koska peto ei tavallaan kuitenkaan ole mikään erillinen osa ihmistä tai joku eri henkilö vaan enemmänkin ominaisuus. 

Kiusaaminen ei ole millään tavalla hyväksyttävää, oli se sitten ”pientä” kiusoittelua tai jopa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Erilaisten ihmisten olisi hyvä tulla toimeen ja oppia olemaan ystäviä keskenenään. Jos ei jonkin vuoksi pidä jostain ihmisestä, voi jatkaa rauhassa omaa elämäänsä ja antaa hänen jatkaa omaansa. Jaetaan yhdessä iloa ja onnellisuutta, sillä maailmassa ei ole yhtäkään hyvää syytä tuottaa toiselle pahaa mieltä!